Outi Pakkanen: Yön yli

Outi Pakkanen on pitkän linjan dekkarikirjailijamme. Viimeisimmässä kirjassaan ”Yön yli” hän paneutuu vuosien takaiseen kiusaamisasiaan ja sijoittaa tapahtumat pääasiassa Helsingin Lauttasaareen. Lauttasaaren kaunis naiskirkkoherra kutsutaan siunaamaan vastikään kuollutta vanhaa rouvaa.

Tästä hyvinkin luonnollisesta tapahtumasta lähtee purkautumaan kerä, joka johtaa kirjan lopussa 25 vuoden takaisiin tapahtumiin. Kirjailija tosin kuljettaa alusta alkaen rinnakkain sekä nykyaikaa että tuota 25 vuoden takaista aikaa. Koska vuosilukuja ei kuitenkaan ole sivuille merkitty, niin vasta lopussa tajusin että hyvänen aika, nämä jututhan ovat olleet tässä alusta alkaen.

Kirkkoherran perheen ja siunattavan rouvan omaisten lisäksi kirjassa on vanha tuttu graafikko Anna Laine ja muutamia lauttasaarelaisia henkilöitä. Ja kun ketä tahansa näistä henkilöistä vähän raaputti, niin löytyi jokin yhteys kirkkoherraan. Keskushenkilöksi nousee juuri Lauttasaaren kirkkoherra.

Outi Pakkanen on tarttunut todella tärkeään aiheeseen, koulukiusaamiseen. Ja kirjan kuvaama aikaperspektiivi kertoo siitä, että näistä asioista ei välttämättä pääse eroon koskaan. Ei etenkään silloin jos on lapsellisuuttaan aiheuttanut jollekin ihmiselle korvaamatonta vahinkoa ja erityisesti, jos on aiheuttanut jonkun kuoleman.

Outi Pakkanen on taas Helsingin kuvaaja. Ratikat koliset Anna Laineen ikkunan alla eikä hän ilman niitä tuntisi olevansa kotonaankaan. Monet muutkin henkilöt tuntuvat hengittävän nimenomaan Helsingin ilmaa. Pakkanen kuvaa Helsinkiä kuin pikku kaupunkia, sillä hän kuvaa vain tiettyjä rajattuja alueita.

Yön yli on hyvä Outi Pakkasen dekkari. Tällä kertaa kyseessä on vakava aihe ja vielä taitavasti käsiteltynä.

 

 

Evakkolapset

Anne Kuorsalo, Iris Saloranta


Vuosina 1939 ja 1944 karjalaiset joutuivat lähtemään kotiseuduiltaan sodan myllerryksessä. Oman kodin jättäminen pakon edessä, pitkä evakkomatka kohti tuntematonta ja epävarmuus läheisten tulevaisuudesta jätti matkalaisiin – etenkin lapsiin – syvät jäljet, useille loppuelämän ajaksi.

 

  Evakkolapset kuvaa ensimmäistä kertaa koko evakkosukupolven tarinan: ilmiöön liittyvät historialliset tapahtumat, tilastot ja lähtijöiden kokemukset. Psykiatrian ja psykologian asiantuntija kuvaa kirjassa myös evakkomatkan vaikutuksia nuoreen mieleen, mutta myös sen, kuinka traumaattiset kokemukset voivat siirtyä taakasta voimavaraksi.

 

Kirja sisältää myös evakkolasten henkilökohtaisia kokemuksia. Muun muassa pääministerin isä, professori Tatu Vanhanen muistelee omaa evakkotarinaansa. Kirjassa käsitellään myös kysymystä siitä, miten evakkokokemukset ovat vaikuttaneet myöhempiin sukupolviin, nuorten evakkomatkaajien omiin lapsiin.

Toimittaja Anne Kuorsalo on aiemmin ollut kirjoittajana teoksissa Venäjä – jättiläinen tuuliajolla (1996), Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko (1999) sekä Salaisen poliisin valtakunta: KGB, FSB ja suhteet Suomeen (2003). Iris Saloranta on Evakkolapsiyhdistyksen varapuheenjohtaja. Hän on siirtynyt lastensuojelutyöstä tekemään evakkolapsityötä kuvataiteen keinoin.

 

 

 

 

Evakkotie

Iris Saloranta, Anne Kuorsalo

 

Monilla evakoilla koko myöhempi elämä on osoittautunut evakkotieksi.” - Iris Saloranta, Evakkolapset ry:n puheenjohtaja

Miltä tuntuu pakkolähtö omasta kodista ja pako kohti tuntematonta? Millaisia jälkiä kotiseudun menettäminen jättää sieluun?

Anne Kuorsalon ja Iris Salorannan Evakkotie jatkaa siitä, mihin kaksikon vuonna 2005 ilmestynyt Evakkolapset-kirja jäi. Kirjassa evakkovaellukseen vuosina 1939 ja 1944 osallistuneet karjalaiset muistelevat lähtöään kotiseuduiltaan sodan myllerryksessä. Pitkä matka evakkotiellä kohti tuntematonta ja epävarmuus läheisten tulevaisuudesta eivät unohdu matkalaisten mielistä koskaan.

Evakkotie kuvaa ilmiöön liittyvät historialliset tapahtumat ja taustat. Siinä on myös psykologista tietoa evakkotraumojen kääntämisestä voimavaroiksi. Pääosa kirjasta koostuu kuitenkin evakkotiellä matkanneiden henkilökohtaisista kokemuksista. Kirjassa on myös artikkeli kesällä 2006 järjestettävästä Evakkovaellus-tapahtumasta, jossa evakot ja heidän omaisensa pääsevät kokemaan evakkovaelluksen uudelleen Vironlahdelta pitkin vanhaa museotietä. Samaa reittiä kulkivat myös evakot ensin talvisodan kuukausina 1939–40 ja sitten kesäkuussa 1944, kun Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella.