Kukaan ei koskaan voi ymmärtää, miten mieleni heitti volttia, kun tajusin, että pystyn  jumpassa puristamaan kaksin käsin sormillani kolmen kilon jumppapalloa. Tuohon hetkeen sisältyi niin paljon muistoja 21:n vuoden ajalta…

Olen ollut vannoutunut kehoni huoltaja kaikki nämä vuodet. Muistan ensimmäisen fysioterapiakäyntini. Makasin jumppa-alustalla kuin mustekala - tuntematta yhtään raajaani. Terapeuttini silmistä näki, että mitäköhän tästäkin tulee… Onnekseni minulla oli valtavan taitavia fysioterapeutteja, jotka eivät antaneet periksi, kuten en minäkään. Sanaton sopimuksemme oli, että tästä edetään vähän kerrallaan siihen pisteeseen, mihin ylipäätään voimme edetä.Jokaisessa jumpassa on ollut aina huumori läsnä. Tämä saattaa tuntua lukijasta oudolta, mutta luonteelleni en voi mitään… Jos ilo puuttuu tekemisestä, on parempi jäädä kotiin mököttämään!

Vuosien vieriessä taitoni kehittyivät siihen pisteeseen, että saatoin siirtyä kuntosalin puolelle. Muistan sen hämmennyksen, mitä ilmestymiseni kuntosalille aiheutti: kun olin jo vuoden puhunut hyvälle ystävälleni, että käyn kuntosalilla, hän tunnusti rehdisti, että ei ymmärrä, mitä järkeä neliraajahalvaantuneen on käydä salilla… Meinasin tukehtua pullaani, kun tajusin, että hän luuli minun käyvän siellä lähinnä huvikseni!

Treenaan tosissaan ja täydestä sydämestä kolme kertaa viikossa naapurikunnan kuntosalilla. Matkaa taittuu joka kerralla yli 65 kilometriä, joten ihan huvikseni en siellä ramppaa. Nykyään huollan siellä selkä- ja vatsalihaksia, jalkaprässissä kerään jalkavoimia, samoin kuin etureisipenkissä. Pienen neuvottelun jälkeen sain jumpparini huijattua treenaamaan hauiksiani ja muutenkin teen käsivetolaitteessa lihaksia käsivarsiini. Tasapainoharjoittelut olen aloittanut uudestaan ja sen sivutuotteena halusin kerran kokeilla puristusvoimaani… Jos olen rehellinen, treenaan myös öisin. Usein, kun uni ei tule, teen mentaaliharjoituksia tai vahvistan vatsalihaksia.

Mikään ei edistyisi, jos en olisi tarkka ruokavaliostani. Olen jo vuosia sitten ymmärtänyt, kuinka vaikeaa on hillitä kilojen kertymistä pyörätuolissa. Olen vuosien saatossa viilannut ruokavaliota suuntaan, jos toiseenkin, mutta nyt olen siihen itse tyytyväinen. Erikoisen mielissäni olen siitä, että olen nyt 36 viikkoa pidättäytynyt lisätystä sokerista. Tuntuu, että en ole luopunut mistään, kun jätin sokerin pois. Toinen ilon aihe on lähdevesi, jota tuomme aina joka puheterapiareissulta Keuruulta mukanamme. En ole koskaan saanut virallista lupaa niellä edes ruokaa, joten vedenjuonti tuntuu voitolta! Useimmille teistä nämä tuntuvat pikkuasioilta, mutta minulle ne ovat avain elämään.